Parantaja

Viime vuosina korviin on kantautunut usealta taholta, että kotimaisten rikoskirjailijoiden joukkoon on astunut uusi poikkeuksellisen lupaava kyky, Antti Tuomainen. Lahjakkuus ei ole jäänyt huomaamatta, sillä Tuomainen napattiin Myllylahdelta Helsinki-kirjat-kustantamolle, joka julkaisi tänä syksynä hänen kolmannen romaaninsa, Parantajan. En ole lukenut kahta aiempaa teostaan, mutta nyt tartuin tuoreimpaan kirjaan. Ja kyllä, hyvänpuhujat ovat oikeassa, sillä kirjailija on toden totta erinomainen.

Parantajan tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuteen, jossa ilmastonmuutos on pistänyt maailmanjärjestyksen uusiksi niin ettei täydellinen kaaos ole kaukana. Suuri osa maasta on jo meren vallassa, taudit ja sodat vähentävät väkeä ja ilmastopakolaiset vaeltavat pohjoiseen. Helsinki tässä tilanteessa on sateen kastelema, synkän komea kaupunki nuotioineen, raunioineen ja pakolaisleireineen - samanaikaisesti tuttu ja vieras. Mieleen tulee Blade Runner -elokuva, vaikkei kyseessä olekaan samanlainen teknologiavisio.


Tässä arvaamattomassa kaupungissa vaeltaa kasvavan paniikin vallassa runoilija Tapani Lehtinen, niin sanotusti tavallinen suomalainen mies. Hänen toimittaja-vaimonsa Johanna on kadonnut työkeikalla. Vaikka ne vähät lukijat, joita sanomalehdillä on vielä jäljellä, ovat kiinnostuneempia sensaatiosta, on Johanna ollut sarjamurhaajan jäljillä. Parantajaksi itseään kutsuva murhaaja käy niiden kimppuun, joita pitää syyllisinä ilmastonmuutokseen. Myös perheet on tapettu. Nyt Johanna ei vastaa puhelimeensa ja Tapani tietää, että jotain on pahasti vialla.

Ylityöllistetty poliisi ei ole kiinnostunut, mutta antaa Tapanin kuitenkin katsoa valvontakameroiden nauhoja ja kuulla miten Parantajan tekemiä murhia on tutkittu. Tapani arvaa, että löytämällä murhaajan hän saattaa löytää myös vaimonsa ja aloittaa oman tutkimuksen niin murhista kuin vaimonsa menneisyydestä. Hiljaisessa kodissa aviomies tajuaa, ettei ole koskaan tullut kysyneeksi vaimoltaan tämän elämästä ennen parin tapaamista. Tuomainen leikittelee hienosti tällä tutulla teemalla: tunnenko oikeasti sen ihmisen, joka on minua lähinnä. Noir-henkinen murhaajan metsästys kantaa juonta ja on ihan mallikas, mutta kirjan vahvuus on sen tihenevässä tunnelmassa.

Kulunut vuosi on rikoskirjallisuuden saralla ollut tasalaatuinen, ehkä jopa hiukan tylsä. Olen lukenut monta kirjaa, joista olen pitänyt ja jopa innostunut. Mutta yhdestäkään kirjasta en ole ollut niin vilpittömän innostunut kuin Parantajasta. Tuomaisella on napakka lause, tarvittaessa runollinen ote, rikoskirjailijan perussetti hallussa ja hieno ymmärrys ihmisestä. Mitä enempää voisi vaatia?

Seuralainen

Outi Pakkanen kirjoittaa rikoksesta aina omalla, varmalla tyylillään. Hänen kirjoissaan murha ei tapahdu romaanin alussa, vaan kirjailija rakentaa ensin tiukat jännitteet ihmisten välille, kunnes joltain katkeaa pinna ja tapahtuu henkirikos. Tämänsyksyisessä romaanissa, Seuralaisessa, ollaan jo yli kahdensadan sivun ennen kuin poliisia tarvitaan, ja paikalle saapuu Pakkasen vakipoliisikaksikko Ström ja Jokinen.

Nyt jännitteiden keskellä oleva henkilö on nettipokerilla itsensä rahapulaan saattanut Sampo Nygren. Nuori mies toimii henkilökohtaisena kunto-ohjaajana naisille tarkoitetulla kuntosalilla ja päätyy paikkaamaan lovea kukkarossa seuralaispalvelun palkkalistoilla. Sampolla on kintereillään entinen tyttöystävä, joka ei halua hyväksyä suhteen loppumista. Komea nuori mies on naisten mieleen ja seuralaisena hän saa heti intohimoisen vakiasiakkaan keski-ikäisestä Ernasta. Mukana kuviossa on niin seuralaispalvelua pyörittävä epätodellisen kontrolloitu Rebecca Koivunen kuin Sampon paras ystävä, Henri. Nautin suuresti sekä varakkaiden keski-ikäisten naisten elämän kuvauksesta kuin siitä, miten kirjailija tavoittaa kaksikymppisten miesten rennon elämänasenteen.

Kun henkilöitä on vain muutama ja melkein kaikki ovat jossain suhteessa toisiinsa, syntyy mainio ristivalotus. Sampo on niin äitinsä poika, seksiobjekti kuin kaaoksen keskellä asuva keskenkasvuinen. Eikä ristivalotus osu vain Sampoon, vaan muutkin henkilöt tulevat nähdyksi monesta eri näkökulmasta. Jännitteistä ja raskaasta aiheesta huolimatta kirjaa voisi verrata hyvää shampanjaan. Kuplivaa, maistuvaa, mutta kiinnostavan vivaihteikasta!

Pakkanen on pitkään kirjoittanut psykologista jännitystä, johon nivoutuu samattomasti keskiluokkaisen Helsingin kuvaus. Tästä yhdistelmästä pitävä ei tälläkään kertaa joudu pettymään, päinvastoin, nykypäivän Helsingin elämä suorastaan sykkii kirjan sivuilla. Tätä tarinaan upotettua aikalaisanalyysia on epäilemättämä nautinto lukea parinkymmenen vuoden kuluttua, se on siksi tarkkanäköistä.

Uusi osa Kenzie-Gennaro-sarjaan ilmestynyt!

Taannoin onnistuin nolaamaan itseni, kun ohitseni oli mennyt tieto siitä, että Dennis Lehane kirjoittaa kuudetta osaa yksityisetsiväsarjaansa Patrick Kenzien ja Angela Gennaron tutkimuksista. Tuo uusi romaani, Moonlight Mile, on nyt ilmestynyt ja Lehane kertoo uudesta kirjastaan täällä. Ja eikun kipinkapin kirjakauppaan. Haastattelun perusteella uteliaisuus heräsi oikein kunnolla!